tiistai 24. maaliskuuta 2015

Uusi albumi Muselta kesällä

Olen seurannut Musea varmaan jo parin vuoden ajan sosiaalisessa mediassa sen jälkeen, kun näin heidän keikkansa Helsingin Hartwall Areenalla. Silloin "The 2nd Law" julkaistiin ja se oli bändin kuudes albumi. Nyt Muse on julkaisemassa tulevana kesänä jo seitsemännen albuminsa nimeltä "Drones" ja sen kaksi ensimmäistä sinkkua on julkaistu Youtubessa lyriikoineen. 

Ensimmäinen sinkku "Psycho" ei vakuuttanut minua, pikemminkin se toi mieleeni bändin aiemman tuotannon biisin "Uprising", koska siinä oli pitkälti samanlainen rumpukomppi ja siinä liikutaan jopa samassa sävellajissa. Mutta voin todeta ihan saman "Survivalin" kohdalla, kun "The 2nd Law" julkaistiin, että minulla meni todella pitkään tottua kyseiseen biisiin.

Toinen sinkku "Dead Inside" taas puolestaan sai minut ihastumaan ja odottamaan, että uusi albumi tulisi mahdollisimman pian. Sitten pääsisin arvioimaan muutkin kappaleet ja kertomaan, mitä mieltä olen niistä.

Näihin tunnelmiin tällä kertaa.

perjantai 23. tammikuuta 2015

Teemoja vuoden pituiseen musiikkihaasteeseen

Tänään on jo neljäs päivä, kun osallistun vuoden mittaiseen biisihaasteeseen. Nyt ensimmäisen viikon aikana olen yrittänyt miettiä seuraaville viikoille sopivia teemoja. Ja niitähän on löytynyt jo muutamia:


  • saman bändin/artistin biisit, jotka kolahtavat minuun erityisesti
  • lempiduettobiisini, jotka haluaisin vielä joskus laulaa tavalla tai toisella jonkun kanssa
  • biisit, joista pidän, mutta joita muut eivät käsitä/eivät voi sietää
  • kielenvaihtoviikko (linkitä biisejä esim. italiaksi laulavilta artisteilta)
  • laulaja-lauluntekijäviikko
  • metalbändien viikko
  • naislaulajien viikko
  • mieslaulajien viikko
  • koskettavimmat kappaleet eli ne, jotka avaavat tavallisesti kyynelkanavat minulta
  • musikaalibiisit
  • kuoromusiikki
Lukijani voivat ehdottaa minulle lisää, miten voisin saada enemmän irti tästä haasteesta kuluvan vuoden mittaan :)

Kaksi ensimmäistä biisiä olen jo aiemmassa merkinnässäni maininnut, loput luettelen ensi viikon puolella, kun ensimmäinen viikko tulee täyteen.

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Vuoden mittainen biisihaaste

Facebookissa näin erään kaverini aikajanalla hänen linkittämiään biisejä ja maininnan, että hän osallistuu vuoden kestävään biisihaasteeseen. Niinpä päätin itsekin osallistua, kun kuulin kyseiseltä kaveriltani, että jokainen saa osallistua.

Olen linkittänyt jo kaksi biisiä ja ajatellut, että voisin postata tännekin samat biisit sekä kertoa niistä hieman, kertoa siitä, miksi olen valinnut nimenomaan ne biisit tähän listaan.

1/365: OneRepublic - Counting Stars

Ainoa siskoni kuunteli tätä jouluna 2013, kun satuin olemaan vanhemmillani joulua viettämässä ja tietysti minun oli pakko kysyä loppuvuodesta, mikä biisi on kyseessä, koska ihastuin OneRepublicin laulajan Ryan Tedderin ääneen.

2/365: Anna Eriksson - Mad Girl's Love Song (Dedicated To Sylvia Plath)

Anna Eriksson on yksi musiikillisista esikuvistani ja kun häneltä julkaistiin englanninkielinen albumi "Garden Of Love" ihastuin tähän biisiin vahvojen ja hieman surumielistenkin lyriikoiden vuoksi. Biisin lyriikat pohjaavat samannimiseen Sylvia Plathin runoon, jota en ole päässyt lukemaan vielä. Kai sitä muutenkin voisi tutustua kyseisen runoilijan tuotantoo.